Haastattelussa Mac Bueno ja DJ Tatc

Haastattelussa Mac Bueno ja DJ Tatc

Redrum-187: Tervehdys herrat. Joko alkaa olla kevättä rinnassa tästä kaikesta lumesta huolimatta?

Mac Bueno: Ei ole vielä kerinnyt pussikaljan perään haikailemaan, kun on ajatukset pyörinyt näiden proggisten ympärillä. Kyllä kai se kohta iskee, kuhan kelit tästä paranee.

DJ Tatc: No pikkuhiljaa alkaa olla. Lakaisukoneet näyttäisi olevan taas työntouhussa, joten kevät on jo alkanut.

Redrum-187: Mennään suoraan asiaan. Uusi levy Nälkämaan AG ilmestyy parin viikon päästä. Mikä on fiilis tällä hetkellä? Helpottunut, odottava, jännittynyt, rento vai mikä?

Mac Bueno: Just äsken sain kannen tehtyä, että viime tinkaan taas meni, mutta nyt on todella hyvä ja helpottunut fiilis. Innolla odotan myös sitä, että jengi saisi tuon levyn kuunteluun, kun itselle osa biiseistä alkaa olla jo kohtuu kuluneita.

DJ Tatc: Helpottunut. On se aina siistiä, kun saa kokonaisuuden valmiiksi.

Redrum-187: Miten vertaisitte tätä uutta levyä edelliseen Nollegee albumiin? Mikä on muuttunut viime kerrasta?

Mac Bueno: AG on teemalevy ja eroaa siinä mielessä Nollegesta paljonkin. Nollegeen oli kasattu vaan meidän 10 ensimmäistä biisiä eli ei niin mietitty kokonaisuus. Nollegen jälkeen päätin, että haluan kirjoittaa koko levyllisen kevyempää tekstiä. Vaikka haluankin ensisijaisesti kirjoittaa eliitin velikullista ja muusta vakavasta, niin halusin sitä ennen käydä käsiksi noihin räpin perusteemoihin, antaa niihin oman panoksen, tehdä semmoisen tribuutin ysärille ja nuoruudelle.

DJ Tatc: Tuotantotavat ovat myös jonkin verran muuttuneet edellisestä. Sain hommattua vihdoin mpc:n, joten sen ehdoilla aika pitkälti nykyään pelailen. Mutta toisaalta tällä levyllä on mukana myös musamiehiä soittamassa mikä on siisti juttu, kun ei edelleenkään osaa itse soittaa.

Redrum-187: Tuosta teidän edellisestä Nollegee -julkaisusta on aikaa jo sen kolme vuotta. Duunasitteko tässä välissä koko ajan hiljalleen uutta albumia vai kuinka pitkä tämä itse Nälkämaa AG:n työstövaihe oli?

Mac Bueno: En nyt tarkkaan muista miten se meni, mutta suht tasaisesti niitä biisejä on tehty. Välillä tuntui, että tämän levyn saisi jo paljon aikaisemmin valmiiksi, mutta aika kuluu nopeasti hyvässä seurassa… tai yksin baarissa.

DJ Tatc: Tasasen tappavaa ja tietenkin hidasta tahtia tämä tuli. Nyt kun oli mahis käydä kuitenkin aina samassa paikassa äänittämässä, niin helpotti kummasti tätä hommaa.

Redrum-187: Oletteko kovia pössyttelijöitä kun julkaisupäiväkin on 20.4?

DJ Tatc: Minähän en perkele huumeisiin koske, enkä ikinä ole koskenut. Kyllä tämä Viron tussiviina riittää!

Mac Bueno: Sehän on laitonta Suomessa… Joutuu vankilaan jos polttaa pilveä.

Redrum-187: Tämä uusi albumi tulee 3rd Rail Musicin kautta. Tietyllä tavalla luonnollinen siirtymä, mutta miten tuo nyt lopulta sitten oikein kävi?

DJ Tatc: Ikonen kun tuohon raiteeseen joskus sotkeutui ja muutenkin on sen kanssa pyörinyt, niin näin tässä sitten kävi.

Mac Bueno: 3rd Rail on OG lafka eikä suomirapissa ole oikein muita meidän henkisiä lafkoja eli se oli oikeastaan ainoa vaihtoehto omakustanteelle. Sitäkin mietittiin, että olisi julkaissut omakustanteena, mutta tämä tuntui paremmalta.

Redrum-187: Teilläkin alkaa jo olla hiljalleen jonkin verran kokemusta näistä levyntekohommista, niin onko se yhtään helpompaa kokemuksen myötä vai kenties luovuuden tuskaa kun ideoita alkaa olla yhä enemmän käytettynä?

Mac Bueno: Tällä levyllä homma oli mun osalta helppoa, koska aiheet oli niin rajatut ja teema selkeä, eikä tarvinnut leikkiä älykköä. Mutta joo, onhan siinä oltava tarkkana, että teksti pysyy oman näköisenä, varsinkin kun kyse on näistä iänikuisista perusaiheista.

DJ Tatc: Oli jonkinnäköinen käsitys koko ns. paketista, niin siinä mielessä tämä oli helpompaa.

Redrum-187: Onko se niin, että muusikoista tulee itsekriittisempiä iän myötä?

Mac Bueno: Sitä sun pitää kysyä muusikoilta.

DJ Tatc: Näin juuri. Mutta ei tuommoisia tarvitse itse miettiä, kun kuitenkin loppupeleissä tekee sitä mikä omaan korvaan kuulostaa hyvältä. Totta kai luontainen kehitys pitäisi aina hommassa olla eikä jumittaa paikoillaan.

Redrum-187: Onkos uutta musavideota tekeillä ja tulossa? Kuulin huhuja että saattaisi olla… Millainen tekele tulossa? Onko luvassa yhtä eeppistä tavaraa kuin Macmutsinnussijabuenolla?

DJ Tatc: Oliko se eeppinen? Katellaan miten tässä käy. Bueno on vastuussa tästä hommasta…

Mac Bueno: Koitetaan väsätä jotain jo julkkareiksi, mutta katsotaan kuis käy. Tasosta en uskalla sanoo vielä mitään.

Redrum-187: Olen nähnyt teidät pariin kertaan keikalla ja täytyy sanoa, että Tatc:ltä tulee välillä aika kovaa kuittia ja läppää Buenolle sieltä levareiden takaa. Mites tämä nyt tämmöiseksi on mennyt? Useinhan räppärit aukoo naamaa DJ:lle ja pompottelee vaihtelemaan biittejä ym. mutta teillä on melkein toisinpäin.

Mac Bueno: Tatcee on häijy kännissä… mean matafaka!

DJ Tatc: Todellakin. Tuntuu, että jäbällä on välillä joku helvetin zumba-show siellä menossa ja välistä itse asia eli räppääminen meinaa unohtua, niin kyllähän siitä saa kuittailla kun räppiähän tässä tehdään.

Redrum-187: Haha, teillä tuntuu olevan vähän huonoa onnea noiden teidän tavaroiden kanssa, kun joka vuosi pöllitään joltakin jotain. Kajaanissa voi varmaan aina jättää auton ovetkin auki, mutta onko tämä muun Suomen epärehellisyys päässyt yllättämään ja tullut iskuna vasten kasvoja?

Mac Bueno: Mä uskon ihmisiin. Aika harvoin sitä mitään sitten loppupeleissä käy. Kunhan ei itse spedeile… ja yleensähän sitä umpijurrissa just spedeilee.

DJ Tatc: Onhan tuo harvinaisen perseestä, että kamat lähtee lavalta. Sen pitäisi kuitenkin olla rauhoitettu mesta. Eipä siinä muuten mitään, mutta kun ei tuota paalua itselläkään liikoja ole. Nyt vedetään sitten keikat ilman luureja perkele.

Redrum-187: Aivan. Sitten ajankohtaiseen huolenaiheeseeni, joka koskee itseänikin kun olen nyt tänne Helsinkiin muuttanut. Viime haastattelussamme noin kolme vuotta sitten kerroitte majailevanne nykyisin pääkaupunkiseudulla. Joko olette eteläsuomalaistuneet ja taittuuko stadin slangi jo vahingossa?

Mac Bueno: Mulla oli mummola Espoossa, jossa tuli lapsuuden kesät vietettyä ja olen aina tuntenut oloni kotoisaksi Etelä-Suomessa. Puhe tulee luonnostaan suusta ja on mitä on, eli suurimmaksi osaksi paskaa. Välillä voi varmaan mennä slanginkin puolelle. Esimerkiksi ihan vitun jepa! ja bonjaaks sun dogis mitään?

DJ Tatc: No eipä oikkeen. Tiiä juures ja oo niistä ylypee.

Redrum-187: Buenolta haluaisin kysyä vähän taiteesta. Olet tehnyt Monelt ne tulee II:lle ja tähän teidän omalle levylle tyylikkäät kannet. Onko tämä uusi aluevaltaus vai vanha harrastus, joka on vaan nyt alkanut päätyä myös levyjen kansiin?

Mac Bueno: No olla taiteilija on ollut aina ykköstavoite mun elämässä. Tossa välillä se vähän jäi ja ajauduin jopa oikeisiin töihinkin, mutta onneksi tajusin burnout-päissään istua alas ja miettiä, että mitä oikeasti haluan. Päätin että mun työura oli siinä ja siirryin eläkkeelle. Koitan nyt panostaa noihin taidejuttuihin ja kehitellä niistä jotain.

Redrum-187: Mitäs tai minkälaista muuta olet tehnyt tällä taiteen saralla?

Mac Bueno: Muutaman näyttelyn olen pitänyt. Tarkoitus oli aktivoitua kunnolla, mutta se jää nähtäväksi. Pitäisi varmaan laittaa jotkut sivut pystyyn, mutta vielä en ole ehtinyt. Facebookkiin olen noita yrittänyt kerätä.

Redrum-187: Onko teidän biisin tiputtaminen Redrum-187 kokoelmalta ihan loppusuoralla jo annettu anteeksi?

Mac Bueno: Joo, mä en ole pitkävihainen. Asioihin kannattaa suhtautua haasteina, eikä jäädä murehtimaan jos kaikki ei suju niin kuin oli ajatellut.

DJ Tatc: Paraskin puhuja. Asiaan… sehän löytyy AG:lta heti intron jälkeen. Ehkäpä se oli just se potku perseelle mistä tämäkin pökäle sai alkunsa.

Redrum-187: No se on mukava kuulla. Kiitos haastattelusta äijät! Unohdinko kysyä jotain? Jos en, niin loppuun sitten vielä terveiset lukijoille ja loppusanat. Olkaa hyvä!

Mac Bueno: Haziz on hazizta ja paska on tiukkaa. Vapaa mieli, vapaa maailma… Kahleet on korvien välissä.

DJ Tatc: Terveiset vaan kaikille asianosaisille ja erityisesti Puntti-Makelle sinne Tohmajärvelle! Stay strong!

Haastattelija: Joonas Aromaa

Keskustele Mac Buenon ja DJ Tatc:n tulevasta Nälkämaan AG levystä Redrum-187:n foorumeilla täällä.
Lataa Mac Bueno & DJ Tatc – 87250 sivuiltamme täältä.
http://www.myspace.com/macbuenotatc
http://www.3rdrailmusic.fi

Jätä kommentti