Andre Nickatina - Khan! The Me Generation

1. 1-Flight ft. Lawrence W
2. Nicky’s (Strip Club)
3. Blind Genius
4. 9 to 5 ft. Too Short
5. My Name Is Money
6. Popeye’s Certified
7. Tony Montana
8. Big Cars, Big House
9. Jelly Bean Colored Suits
10. Pimp Hop ft. Paul Wall
11. Cocaine (Bonus)
12. Waffle House

Andre Nickatina on enää vuoden päässä kunnioitettavasta 40-vuoden iästä, mutta silti mies jaksaa edelleen painaa todella paljon keikkoja ympäri vuoden, ei vain valitettavasti Pohjois-Amerikan ulkopuolella. Vuosi 2010 on kuitenkin Nickatinan ja useiden hänen faniensa kirjoissa positiivisessa mielessä erilainen, sillä huhtikuussa julkaistiin kolmen vuoden tauon jälkeen uusi kokopitkä Khan! The Me Generation.  Harvinaista herkkua siis King Nickyn ystäville, koska uuden materiaalin julkaisutahti on jälleen hiljenemään päin. Khan! The Me Generationin voidaan sanoa ilmestyneen jälleen kerran melko hiljaisissa merkeissä, eikä albumin tiimoilta ole nähty paljoakaan promootiota ainakaan perinteisissä rap-medioissa. Ei ihme sinänsä, sillä julkaisun on hoitanut tuttuun tapaan Nickatinan oma Fillmoe Coleman Records. Andre Nickatina tuntuu tänä päivänä olevan enemmänkin tietoisesti ja mieluiten tiettyjen ug-piirien ja valkoisten opiskelijoiden suosiossa. Ei huono liike sinänsä, sillä kokkelia snorttaavan ylemmän keskiluokan valkonaamojen taskusta löytyy varmasti enemmän rahaa kuin esimerkiksi Fillmoen huudeilta, joilla käydä keikoilla ja ostaa levyjä.

Jos Nickatinaa vertaa tänä päivänä alkuaikojen Dre Dog -tuotoksiin, niin miehen meno on luonnollisesti muuttunut runsaasti matkan varrella. Joidenkin mielestä tämä on huono asia ja toiset taas pitävät Nickyä edelleen yhtä freesinä ja yhtenä Bay Arean parhaista rap-artisteista. Kuten monesti aiemminkin Nickatinan yhteydessä on todettu, niin harva artisti on yhtä persoonallinen ja karismaattinen mc kuin Nicky. Vaikka ihan samanlaista tunnetta ja raivoa ei Khan! The Me Generationiltakaan löydy kuin kymmenen vuotta sitten, niin siitä huolimatta Nickatina onnistuu useimmiten kuulostamaan erinomaiselta. Toiset eivät pidä hänen tyylistä räpätä ajoittaisia höpöhöpö juttuja tikkareista ja nallekarkeista, mutta toisaalta paljon on kiinni asioiden katselutavasta. Nickatinan riimien takana on usein miehen omia omituisia takaportteja kokaiinin katkuiseen ajatusmaailmaan. Tosin Khan! The Me Generation on varsin maanläheinen albumi, eikä sisällä mitään avaruustiedettä. Viime vuosina suuren roolin herran levyillä vallannut sutenööriteema jatkuu edelleen ja monet biisit käsittelevät jollain tapaa naisia. Lyriikat eivät ole silti mitään erityisen naisia alentavia, vaan enemmänkin Nickyn hoiviin houkuttelevia.

Toinen ikuisesti Nickatinan levyjä kantava teema on tietysti kokaiini, jonka ympärille Nickatina on jo vuosia imagoaan luonut. Tämä heijastuu jatkuvasti tietyllä tavalla hänen "hulluissa" tarinoissa ja ajattelutavassa. Onpa Khan! The Me Generationille jopa eksynyt tällä kertaa Cocaine niminen biisikin, missä kerrotaan tästä päihteestä kuin omasta naisystävästä. Levyltä löytyy ainoastaan kolme vierailua, joista yhden hoitaa erittäin lyhyessä 9 to 5:n introssa Too Short ja toisen Paul Wall. Nopeasti ajateltuna Paul Wall on hyvin erikoinen valinta levylle, vai onko sittenkään? Paul Wall on tällä hetkellä yksi suosituimmista valkoisista räppäreistä Yhdysvalloissa ja Nickyn nykyinen kohdeyleisö huomioiden kyseinen featti vaikuttaa enemmänkin harkitulta bisnesvedolta. Eikä siinä, sillä Krushadelicin tuottama Pimp-Hop on yksi Khan! The Me Generationin parhaita biisejä, Paul Wallin verseä lukuun ottamatta. Muita kohokohtia albumilla on kolmannen featin Lawrence W:n omaava ja ensimmäisenä videosinglenä julkaistu 1-Flight, joka omituisesta meiningistään huolimatta lämmittää allekirjoittaneen mieltä. Levyn erikoisempaa puolta edustaa puolestaan erinomainen My Name Is Money, joka kertoo tarinan rahasta, rahan näkökulmasta.

Omituisena pidän sitä, että Khan! The Me Generationilta löytyy niin monta etelä -henkistä rymistelyä. Nickatina on yleensä ollut aikalailla oman polun kulkija taustojen suhteen ja ehkä jopa edelläkävijä, mutta nyt mukaan on eksynyt soundia, joka on noussut viime vuosien aikana ”muodikkaana” pinnalle. Tuottajakaartista löytyy mm. Underground Rebellionista tuttu nikkari Krushadelic, veteraanituottaja Sean T, joka on loihtinut hänkin etelä-soundisen Nicky’s (Strip Club) -biisin. Hyvä kappale sekin, mutta biitti on ehkä hiukan omituinen Nickatinalle ja vaatii totuttelua. Muista tuottajista mainittakoon vielä uudemman polven Nima Fadavi, joka on työskennellyt aikaisemmin mm. The Grouchin ja Del the Funky Homosapienin kanssa. Vanha hovituottaja Nick Peace loistaa poissaolollaan.

Khan! The Me Generation on loppujen lopuksi varsin keskinkertainen Nickatina-levy. Se on huomattavasti parempi kuin edeltäjänsä Booty Star (Glock Tawk), mutta ei vielä läheskään parasta Nickyä. Tämä riittää kuitenkin jo siihen, että jo tässä vaiheessa voidaan luvata, että Khan! The Me Generation on yksi tämän vuoden parhaista julkaisuista Bay Arealta. Albumilla on hetkensä ja se on freesi paketti, jota kuuntelee mielellään.

Arvosana 3½/5
                                                                                              Joonas Aromaa

Keskustele julkaisusta Redrum-187:n foorumeilla täällä.
www.myspace.com/andrenickatina
http://andrenickatina.ning.com