Haastattelussa: Stepa
Redrum-187 jatkaa tiivistä haastatteluiden sarjaansa. Tapasimme Stepan lumisena torstai iltana Tampereen rautatieaseman kupeessa sijaitsevalla Joku Roti Studiolla. Stepa oli saapunut Tampereelle äänittämään tulevaa kokopitkäänsä ja viikonloppuna oli tiedossa reissu Lappeenrantaan. Pitkän harhailun päätteeksi löysin epämääräisten rakennustyömaiden ja muiden rakennusten seasta perille. Paikalle oli eksynyt myös Edorf ja painuttiin sisälle vaihtamaan kuulumiset. Lue alta leppoisa haastattelu miehen kuulumisista sekä faktoja tulevan levyn tiimoilta.


Redrum-187 kosiskeli tällä kertaa Basso Magazinen päätoimittajan Jan Zapasnikin piinapenkkiinsä. Lue alta mm. kuinka Basson toimitilat olivat lähellä kärähtää savuna ilmaan, mitä Zapasnik vastaa kritiikkiin Basso-lehteä ja foorumia kohtaan, mihin on hävinnyt gangsta-levyarviot tai mitä mieltä Jan oli Basson foorumeilla pyörineestä “vilkkuva polakki” giffistä. Paljon paljon muutakin juttua miehestä itsestään ja Basso median asioista. 




Redrum-187 tarjoilee jälleen uutta luettavaa lukijoilleen haastattelun muodossa. Tällä kertaa avaamme pelin tuottajasarjassa viime vuodet kovassa nousujohteessa olleen Kilari Audion kanssa. Mies joka on tuottanut biittejä, ja työskennellyt useiden tämän päivän aatelistoon kuuluvien Suomi-rap artistien kanssa. Ilari vaikuttaa myös Pahat Viinit yhtyeessä sekä toimii Joku Rotin yhtenä studiovelhona. Keskustelimme aiheista laidasta laitaan aina tuottamisen teknisestä puolesta, omiin musiikillisiin mieltymyksiin ja onhan sielä se pakollinen Tampere kysymyskin. Lue myös mm. mitä tekemistä Ilarilla on Rotten Soundin kanssa!