Festarikatsaus: Blockfest 2016 + Tre Funk III, Heikki Kuula ja JXO

Festarikatsaus: Blockfest 2016 + Tre Funk III, Heikki Kuula ja JXO

Puiden lehdet ovat tippuneet ja talvi alkaa kolkuttelemaan hyvää vauhtia ovella. On selkeästi taas aika nojata taakse, hengähtää ja muistella kesän lämpöä sekä pohjoismaiden suurimmaksi kasvanutta räppifestaria, Blockfestiä. Kuten aikaisemminkin on ollut tapana, saimme jälleen tehtyä hyvän nipun haastatteluita, joita julkaisemme loppuvuoden kuluessa.

Hypätään ensin kuitenkin vielä hetkeksi Blockfestin tunnelmaan. Karnevaalit ovat vakiintuneet nyt jo tuttuun Ratinan stadionin ympäristöön. Isoin lava oli tietysti itse stadion. Tämän vierellä veden äärellä sijaitsi pienempi lava, jolle oli kerätty enemmän ns. ug-artisteja ja Ratinan rantapolun vieressä oli näiden kokojen väliin osuva telttalava.

Viikonlopulle osui varsin hyvät kelit, paria sateenpisaraa lukuunottamatta ja lämpötilatkin olivat parasta kesää tämän vuoden osalta. Ruoka- sekä juomatarjonta oli varsin hyvin toteutettu tänä vuonna, eikä pahoista jonotteluista joutunut juurikaan kärsimään. Herkullisena nostona on tehtävä döner-vaunu, jonka tuotokset yllättivät erittäin positiivisesti.

Musiikillisesti esiintyjiin oli saatu kerättyä erittäin laaja skaala sekä vanhempia suomiräpin edustajia että hieman tuntemattomampiakin tekijöitä. Erityisesti esiin nousi yllättäjänä Sofa, jonka energia oli aivan ns. off the hook. Suosittelen tsekkaamaan jos tulee mahdollisuus.

Festarien pääesiintyjänä (allekirjoittaneen mielestä) oli selkeästi Nas, joka osasi ottaa yleisönsä haltuun alusta asti. Päälavan valoshow oli sekä Nasin ja ASAP Rockyn aikaan varsin näyttävää, joten tämä ei ainakaan himmentänyt keikkoja. Rocky veti paremman keikan kuin pari vuotta sitten Flow:ssa, joten ilmeisesti jotain on matkalla opittu.

Edellisten vuosien ryysiksiä ei tullut havaittua kuin ns. pahimpina ruuhka-aikoina ja se on normaalia tämän kokoluokan tapahtumissa. Kaiken kaikkiaan järjestelyt toimivat hyvin, ihmiset viihtyivät ja artistit toimittivat sitä mitä haluttiin. Pienen lavan “finaalina” JXO veti kavereidensa kanssa 110% energisen setin, joka varmasti toimitti kyseisen lavan katsojille juuri sitä mitä haettiin.

Kokonaisuudessaan festarit olivat jälleen erittäin ammattitaitoisesti järjestetty ja esiintyjäkaartilla varmistettiin, että urbaanin musiikin osalta jokaiselle löytyi jotakin. Toimitus ei tällä(kään) kertaa käynyt jatkoklubeilla, mutta kuuleman mukaan meno oli varsin tiivistä ja tiukkaa. Ehkä ensi kerralla saamme raahattua itsemme myös tsekkaamaan nämä.

Kiitoksia kaikille artisteille sekä järjestäjille!

Alla hieman tapahtumakuvia sekä ensimmäinen nippu videohaastatteluita.

A$AP Rocky

A$AP Rocky

Chebaleba ja Rico Vamos - Epelit

Chebaleba ja Rico Vamos – Epelit

Gettomasa

Gettomasa

Kube

Kube

Petos

Petos

Painajainen, Sairas T ja OD Kokemus

Sofa

Sofa

JXO ja Tommishock

JXO ja Tommishock

Pyhimys ja Heikki Kuula

Pyhimys ja Heikki Kuula

Tippa T ja Pajafella

Tippa T ja Pajafella

JXO ja kaverit

JXO ja kaverit

Haastattelussa JXO:

Haastattelussa Heikki Kuula:

Haastattelussa Tre Funk III:

Kuvaus & haastattelut: RV & MV
Editointi: Julius Jäntti

2 kommenttia artikkeliin “Festarikatsaus: Blockfest 2016 + Tre Funk III, Heikki Kuula ja JXO”

JuzaK kirjoitti klo 15.11.2016 19:22:

Mukavaa että Uniikkikin pääsi videolle pyörähtämään. Onhan hän kuitenkin aika suuressa osassa eräässä foorumin viestiketjussakin.

www.content-writing.services kirjoitti klo 23.12.2016 12:06:

I like the idea to make the concert this way. It looks really interesting. I hope that you’ll add here more of their projects.

Jätä kommentti

Powered by WP Bannerize