Panama Rayo – Tilannekatsaus

Panama Rayo – Tilannekatsaus

Panama Rayo on pumpannut viime vuosina tuotannollaan Oulun UG-skeneä  kovalla vauhdilla muunkin Suomen tietoisuuteen. Netissä pyörii lukuisia kappaleita Haittavaikutuksen, Panama Rayon, Puukko-Allun, Sopan sekä lukuisten muiden hänen ystävien nimissä. Näitä kaikkia yhdistää yksi mies taustalta – Panama Rayo. Vihdoin on tullut aika panostaa myös hänen omaan julkaisuunsa, sillä pitkään työstössä olleen sooloalbumin julkaisu alkaa lähestyä hitaasti mutta varmasti. 2010:stä muotoutunut Unelmien käärmeiden pesä on seuraavana julkaisuvuorossa Puukko-B:n sooloalbumin jälkeen. Molemmat levyt odottelevat julkaisupäivää vielä loppuvuodeksi ja ilmestyvät siis HCR-Musicilta.

Panama Rayo on kuulunut jo pitkään myös Redrum-187:n vakiokasvoihin ja luottomiehiin. Tänään päästämmekin teidät maistelemaan ennakkoon yhtä uutta kappaletta levyltä. Ladattavana on hyvälaatuisena mp3-tiedostona Tilannekatsaus, jolla kuullaan Rayon lisäksi HCR-Musicin leirissä vaikuttavia Tukenukemia, Jantteria, Benirovaa ja Rassea. Albumilla kuullaan vierailemassa pitkä lista muitakin HCR-Musicin artisteja. Mukana on ainakin Soppa, Aabram kylmä, Amoc, Retale, Jantteri, Efta, Benirova, Tukenukem, Dima, Rasse ja Myon.

Kaikki tähän mennessä Unelmien käärmeiden pesältä julkaistut ennakkonäytteet ovat muokattu uuteen uskoon, joten sellaisenaan levyllä ei kuulla yhtään jo vuodettua maistiaista ennen tätä.

Lataa: Panama Rayo – Tilannekatsaus ft. Tukenukem, Jantteri, Benirova ja Rasse
Räpit: Panama Rayo, Tukenukem, Jantteri, Benirova, Rasse
Biitti: Panama Rayo


Panama Rayo – Unelmien käärmeiden pesä Feat. Jantteri

1. Leiju, laskeudu, kuuntele
2. Tervetuloa
3. Unelmien käärmeiden pesä
4. Syylliset
5. Piinaajat
6. Tilannekatsaus
7. Aurinko paistoi
8. Realismi Hukassa 2011
9. Aina yks enemmän
10. Yhdessä kuljetaan
11. Ala tomimaan
12. Special-tapaus
13. (´?´)

Kansi: Jussi Tuokkola

Keskustele Panama Rayon tulevasta Unelmien käärmeiden pesä -albumista Redrum-187:n foorumeilla täällä.
www.myspace.com/panamarayotheproducer
Panama Rayo facebookissa

6 kommenttia artikkeliin “Panama Rayo – Tilannekatsaus”

nuD96 kirjoitti klo 30.08.2011 19:16:

Mistä lähtien Amoc on ollu Hcr-artisti :O

UncleSam kirjoitti klo 30.08.2011 19:33:

No joo vähän epäselvästi ilmaistu. Kaikki tuossa pitkässä listassa ei ole välttämättä HCR-artisteja. En tarkoittanut viitata siihen seuraavaan lauseeseen.

rasu666 kirjoitti klo 31.08.2011 18:01:

“Panama Rayo – Unelmien käärmeiden pesä Feat. Jantteri”

..Onko siis Jantteri joka biisissä mukana? vai menikö mulla nyt jotaki iha totaalisesti ohi?

h8247365 kirjoitti klo 04.09.2011 15:01:

hooceeärrälläonhyvämeininki…you dig

Trubaduuri kirjoitti klo 23.09.2011 23:34:

Jantteri näyttäis olevan kaikissa mukava.

tomontalo.fm kirjoitti klo 16.12.2011 08:23:

http://soundcloud.com/hcr-music/panama-rayo-and-jfk-urbaanit-k

panaman tulevalta levyltä kappale,jossa on mukana jfk from kgb

Jätä kommentti

Powered by WP Bannerize